Ilkka Kortelainen on Spatineolla kesätyöntekijänä paikkatietokonsulttiharjoittelijana toiminut Aalto-yliopistossa opiskeleva geoinformaatikon lupaava alku.

Manhattanhenge-ilmion tutkiminen Helsingissa OpenStreetMap-tiedon avulla kesaprojektina

Saavuin kesän alussa Spatineon toimistolle raikkain mielin, vaikka hieman toki jännittyneissä merkeissä. Vaikka oma työhistoriani on ikäisekseni monipuolinen, en vastaavanlaisissa töissä ole ollut. En osannut odottaa mitään, mikä oli jälkikäteen ajateltuna positiivista. Menen paikalle ja katson miten homma siitä lähtee liikkeelle, onhan sitä kaikenlaisiin työympäristöihin telakasta pikaruokaravintoloihin sopeuduttu.

Minut otettiin ilolla vastaan ja pääsinkin aloittamaan ensimmäisen työpäiväni päivän tärkeimmällä aterialla: aamupalalla. Aamupalatarjoilut kestivät vertailun hotelliaamiaisten kanssa ja oli hauska tavata työtovereita rennoissa merkeissä. Pieneksi yritykseksi perehdyttämiseen ja esittelyihin oli panostettu ja käytännön asiat saatiin selviksi jo parin ensimmäisen päivän aikana. 

Sain Spatineolla kesäprojektikseni todella mielenkiintoiselta kuulostavan tehtävän: analysoida auringonlaskuja kaupungissa ja tutkia “manhattanhenge”- nimistä ilmiötä. Pääsin aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä työni kanssa, mikä oli mahtava tilaisuus saada arvokasta kokemusta itse analyysin lisäksi ohjelmistokehityksestä ja suunnittelusta. 

Kun tietokoneelleni oli saatu Visual Studio Code ja Slack-viestisovellus asennettua, minulle esiteltiin tarkemmin aihetta ja pääsin heti itse asiaan. Edessä oli tyhjä ruutu ja koko kesä aikaa perehtyä aiheeseen. Aihe oli laaja, mutta se oli helppo saada jaettua pienemmiksi palasiksi. Tämä helpotti suuresti, sillä vaikka olin koulutaipaleellani ehtinyt pyöritellä ongelmia paikkatietosovelluksilla niin oppilaana kuin assistenttinakin, niin aiheen parissa koodaaminen ja automatisointi oli itselleni uutta. Hurja määrä kurssien ja blogien lukemista ja kirjastojen testailuja tuotti hitaasti, mutta varmasti hedelmää. Itse aiheet ja tekniikat olivat tuttuja ja melko selvää oli koko ajan mitä piti tehdä, joten suurin haaste oli koodillinen toteutus. Vaikka olinkin yksin projektin parissa, sain todella paljon tukea aina tarvittaessa. Etenin itsenäisesti eteenpäin, mutta turhan ison ongelman edessä turvautuminen todella taitaviin työkavereiheni auttoi suuresti. Näissä hetkissä sain myös todella paljon oppia ja työkaluja omaan työkalupakkiini.

Itse teknisessä toteutuksessa käytin OSM (Open Street Map) dataa, josta käytin rakennusten geometriatietoja apuna tutkiessani manhattanhenge-ilmiölle sopivia paikkoja. Emme halunneet lukittautua pelkästään katuihin, joten tarvitsimme tavan löytää paikat tiiviisti rakennettujen rakennusten välissä. Geometrioille tehtiin paljon klassisia toimenpiteita, kuten “buffereita”, leikkauksia ja rajauksia. Näiden kanssa oli kiva pelailla, sillä tekemäni toimenpiteet oli helppo visualisoida kartalla. Tärkeä menetelmä työni kannalta oli pistejoukon alueisiin jakamiseen tarkoitettu Voronoin diagrammi, mutta tässä työssä käytimme sitä hiukan toisin. Pisteiden sijaan käytettiin geometrioita ja emme olleet kiinnostuneita itse alueista, vaan niiden reunoista. Näihin haasteisiin eri kirjastot antoivat oivia työkaluja. 

Geometrioilla pelaamisessa tuli melkoisen nopeasti vastaan ohjelmoinnissa ja varsinkin paikkatietomaailmassa usein tavattu ongelma: datan määrä on valtava ja sen optimaaliseen käsittelyyn täytyy löytää keinoja. Tämä oli valtava oppitunti ja vaikka opinnoissani tähänastinen lempikurssini on ollut tietorakenteita ja algoritmeja käsittelevä kurssi, sai teoreettiseen pohjaani aimo annoksen konkretiaa. Erilaisten puumenetelmien tehokkuus konkretisoitui äkkiä kun huomaat koodisi pyörivän 10 tunnin sijasta minuutin. Pelkät tietorakenteet ei ollut ainoa tapa saada tehokkuutta, vaan looppien sujuvaan iterointiin yms. keskittymällä sai aikaan paljon muutoksia. 

Itse auringonlaskun tutkimiseen sain upotettua paljon aikaa ja ajatuksia. Tietyllä tavalla yksinkertainen asia saa loputtoman paljon uusia vivahteita tarpeeksi tarkalla tutkimisella. Mitä tarkoittaa aurinkokello, miten korkeus ja korkeuserot vaikuttaa auringonlaskuaikoihin jne. Tarpeeksi kun aiheeseen paneutuu ja päätä hakkaa seinään, saa lopulta asiat ja ongelmat selvitettyä, joskus ihan vahingossakin. Hauskoja on tilanteet, missä kesken kuntosaliharjoittelun tajuaa jonkun asian mitä on pitkään töissä pohtinut,

Auringonlaskuanalyysin lisäksi pääsin auttamaan myös muissa projekteissa. Spatineon Monitor tuli hyvin tutuksi ja pääsin kurkistamaan myös erilaisten palvelupyyntöjen maailmaan sekä niiden kategorisointiin. Tiivistä yhteistyötä sisältävät tehtävät antoivat hyvää vastapainoa itsenäiselle tekemiselle.

Näin kesän loputtua olo on kiitollinen. Tunsin oppineeni alan saloja ja etenkin ohjelmointitaitoni kehittyivät. Sain paljon motivaatiota jatkaa taivaltani geoinformatiikan maailmassa ja oppia jälleen uutta koulun penkiltä.


  • Spatineo rakentaa Suomen puolustusvoimille kyvykkyyden NATO -standardien mukaisen metatiedon tuottamiseen
    Hyvän ja tehokkaan paikkatietojen hallinnan varmistaminen puolustussektorilla on keskeistä onnistuneiden harjoitusten, suunnittelun, ja toiminnan kannalta. NATO:n jäsenmaiden kyky vaihtaa keskenään paikkatietoa turvallisella ja standardien mukaisella tavalla on avain onnistuneeseen ja oikea-aikaiseen yhteistyöhön ja ylikansallisten operatiivisten valmiuksien rakentamiseen. Spatineo jatkoi menestyksekästä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa tuoreessa projektissa, joka keskittyi NATO- ja ISO-yhteensopivaan […]
  • Tietoturvan uusi aika: Tekoälyn mahdollisuudet Väyläviraston digikaksosten parantamisessa
    Spatineo järjesti Väyläviraston työpajan, jossa innovoitiin tekoälypohjaisia ​​ratkaisuja digikaksosten kyberturvallisuuden kehittämiseksi. Työpajassa hyödynsimme Spatineon digitaalisen infrastruktuurin ja monipuolisten tietovirtojen asiantuntemusta sekä Väyläviraston innovatiivisia suunnitelmia. Keskityimme tekoälyteknologioihin, kuten koneoppimiseen, poikkeamien havaitsemiseen ja ennakoivaan analytiikkaan. Tunnistimme tietoturvahaasteita ja korostimme suojatoimenpiteiden merkitystä suuren tietomäärän käsittelyssä. Tunnistimme ja analysoimme tietoturvariskejä, luokittelimme niitä ja kehitimme […]
  • Spatineo ja Elenia yhdistävät voimansa energia-alan edistämiseksi Kapasiteettikarttapalvelun avulla
    Spatineo kehitti interaktiivisen sähköverkon kapasiteettikarttapalvelun, joka helpottaa Elenian, hankekehittäjien ja asiakkaiden yhteistyötä.
  • 📍 Paikkatiedon yhteisiä pelisääntöjä luodaan kansainvälisesti, Spatineo on neuvotteluissa mukana
    Spatineo oli mukana paikkatiedon standardointiorganisaatio OGC:n kokouksessa USA:n Huntsvillessä kesäkuussa 2023.  Kokouksissa pidetään kymmeniä työryhmien kokouksia, joissa pohditaan tyypillisesti tiettyä tarvetta tai haastetta. Kesäkuun tapaamisessa edistetiin yhdessä muun muassa muutostietojen tilaamista paikkatietorajapinnoista (publish/subscribe), teköalyn soveltamista paikkatiedon analysoinnissa (GeoAI), sisätilapaikannusta ja -navigaatiota ja avaruudessa sovellettavia paikkatiedon standardeja. Spatineo on OGC:n kokouksissa […]
  • GIS & CYBER
    Paikkatietoalan kyberturvallisuus on lapsenkengissä Otsikko lienee raflaava, mutta sille on hyvä syy: Kyberturvallisuus on heikoilla kantimilla silloin kun sille ei uhrata ajatusta ja uhkien mahdollisuutta ei tiedosteta tai oteta huomioon palveluita suunniteltaessa ja dataa käsiteltäessä. Tietoturva-asiat ovat olleet IT -alan arkea jo pitkään, ja tavalliset tekniikan käyttäjätkin ovat ymmärtäneet tietoturvan […]
  • 🌟 Spatineon Black Fridayn erikoistarjous! 🌟
    Avaa paikkatietoverkkopalveluidesi koko potentiaali Spatineo Performancen avulla – nyt vastustamattoman edulliseen hintaan alkaen Black Fridaysta! 🔵 40% ALENNUS itsepalvelutestikrediiteistä! Krediitit voimassa ostohetkestä ja koko vuoden 2024. Spatineo Performance, täydellinen lisä Spatineo Monitoriisi, on suunniteltu viemään palvelusi uudelle tasolle. Performancen avulla voit: 🚀 Mitata palvelujesi suorituskyky: Löydä verkkopalvelusi todellinen voima.🛠 Tunnista […]